Kategoriat
Tiedotteet Wordpress

Tästä lähtee: Sloganista Goforen kumppani verkkosivu-uudistukseen

Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntijayritys, jonka liikevaihto oli 50,6 miljoonaa euroa vuonna 2018. Sen 11 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Espanjassa, Iso-Britanniassa ja Virossa työskentelee noin 550 alan johtavaa asiantuntijaa. Goforen osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North -markkinapaikalla.

Nyt Gofore uudistaa verkkosivujaan ja päivittää ilmettään. Tavoitteena on rakentaa asiakaslähtöinen kokonaisuus, joka tuo esiin selvemmin ja yhtenäisemmin yhtiön liiketoiminnalle ja sidosryhmille kriittiset sisällöt. Kumppaniksi projektiin valikoitui Slogan, koska sen yrityskulttuuri, tapa tehdä töitä sekä tyyli viestiä asioista sopivat Goforen pelihuumorin kanssa yhteen.

“Aiemmin tällaiset työt on tehty meillä sisäisesti. Sekin on toiminut, mutta nyt haluamme antaa meidän tekijöiden keskittyä täysillä asiakasprojekteihin. Siksi etsimme yhteistyökumppaniksi tekijän, joka antaa projektille täyden sydämensä. Haluamme olla myös itse vahvasti mukana projektissa, joten on tärkeää, että yhteistyökumppani jakaa meidän sielunmaailman”, linjaa Goforen Digital Marketing Manager Arto Nieminen.

“Gofore on meille todella merkittävä asiakas. Projekti tehdään tiiviissä yhteistyössä, ja sen aikana varmasti omaksutaan uusia asioita puolin ja toisin. Yritysten arvomaailma on hyvin samanlainen, ja Sloganin nuori yrityskulttuuri voi varmasti oppia uutta Goforen kulttuurista”, kertoo Sloganin operatiivinen johtaja Tuukka Palokangas.

Työ alkoi kesällä 2019 laajalla taustatutkimuksella ja alakartoituksella.

Lisätietoa projektista voipi kysellä:

Arto Nieminen
Digital Marketing Manager
Gofore Oyj
040 568 8744
arto.nieminen@gofore.com

Olli Ropponen
Hallituksen puheenjohtaja
Great Slogan Oy
045 131 3984
olli.ropponen@slogan.fi

Kategoriat
Tiedotteet

Slogan pistää Jyväskylän kiekkoilmiö JYPin ilmeen uusiksi

JYPin faniyhteisöä oottaa ensi kaudella yllätys, kun JYP sorvaa joukkueen edustukseen uutta virtaa – tällä kertaa uudella ilmeellä, jonka luomisesta me ollaan saatu kunnia! Hihat on jo kääritty ylös, ja koko jengi on pähkinöinä siitä, mitä on tulossa.

Ihan kaikkea me ei räjäytetä atomeiksi, joten jyppiläisillä ei heitä maailma kärrynpyörää. Pehmeä lasku paras lasku. Tavoitteena on luoda liigajoukkueelle uusi, päräyttävä ilme, joka huomataan varmasti, ja uudistuksen kohteena on ennen kaikkea JYPin digitaaliset markkinointimateriaalit. Logo ja värit tulee siis säilymään ennallaan, joten no worries, JYPin fanit. Muusta vielä neuvotellaan, ja lopputulos esitellään sitten syksyllä!

Uudella ilmeellä JYP hakee uudenlaista lähtökohtaa seuraavalle kaudelle. Menestys on viime vuosina vaihdellut, ja joukkueen entisen puolustajan ja kaksinkertaisen SM-kultamitalistin Kalle Koskisen mukaan nyt on hyvä aika pistää vähän palikoihin vauhtia. “Me halutaan mennä koko ajan eteenpäin, ja uusi ilme antaa varmasti uutta ponnistusvoimaa syksyllä alkavaan kauteen. Tällä halutaan herättää huomiota niin Keski-Suomessa kuin kauempanakin”, summaa Koskinen.

Yhteistyön pohjalla on paitsi yhteneväinen arvomaailma, myös Sloganin oman olympiamitalistin Mikon tausta ja kokemus kilpaurheilusta. Niillä saatiin JYPin tyypit vakuutettua. Urheilun ympärillä on jatkuvasti iso mediamyllytys ja isoja tunteita, ja joukko faneja elää täysillä mukana joukkueen tappioissa ja voitoissa ylitsepursuavalla intohimolla. Uusi ilme ei siis kosketa pelkästään JYPiä, vaan myös sen ympärillä olevaa yhteisöä.

Me halutaan olla mukana rakentamassa JYPin menestystarinaa ja raivaamassa auki polkua kohti seuraavan kauden tiukkoja pelejä. Jääkiekko herättää etenkin Suomessa ihmisissä massiivisia tunteita, ja kun nuo tunteet saadaan pintaan, syntyy kiikkustuolitarinoita, joita muistellaan hamaan tappiin saakka.

“JYPin ympärillä on vahva yhteisö, joka on intohimoisesti mukana JYPin peleissä. Intohimo on se tekijä, joka saa meidät janoamaan menestystä, ja puhun tässä niin JYPistä, Sloganista kuin faneistakin. Mahtavaa päästä konkreettisesti tekemään jotain yhteisön puolesta ja auttaa myös JYPiä luomaan niitä tarinoita, joita muistellaan sitten kiikkustuoleissa vanhoina”, tuumaa Mikko.

Kategoriat
Tiedotteet

Slogan uudisti Siklan verkkopalvelun

Mainostoimisto Slogan uudisti rakennusalan konserni Siklan verkkopalvelun ja visuaalisen identieetin.

Uudistuneen strategian ja projektin pohjaksi Sikla teki laajan käyttäjäkokemuskyselyn, jolla selvitettiin mitä Siklan rakentamissa asunnoissa, hoivakiinteistöissä, kouluissa, päiväkodeissa ja toimitiloissa toimivat käyttäjät tiloissaan arvostavat ja mitä täytyisi tehdä paremmin. Tämä oppi sekä käyttäjälähtöisyys otettiin keskiöön myös uudessa verkkopalvelussa.

”Siklan verkkopalvelun uudistaminen oli mielenkiintoinen kokonaisuus – sivusto on laaja ja sen täytyy tarjota hyvää sisältöä melko erilaisille kohderyhmille. Lähdimme kokoamaan palvelua pohjautuen dataan käyttäjien toimista ja tarpeista sivustoilla. Ajatuksena oli rakentaa skandinaavinen ja omaleimainen palvelu. Projekti lanseerattiin sloganilla ”Tehty sulle”, ja kyllä se kuvaa Siklaa todella hyvin,” kertoo Sloganin Digital AD Johannes Haukkala.

”Olemme todella tyytyväisiä projektin kulkuun ja ylpeitä lopputuloksesta. Yhdessä Sloganin kanssa saimme rakennettua paljon hienomman ja sujuvamman kokonaisuuden, kuin ennen projektia uskalsimme kuvitellakaan. Aivan upeaa lähteä viemään nyt Siklan viestiä yhä eteenpäin ja olen aivan varma siitä, että ”Tehty Sulle”, tulee konkreettisesti näkymään Siklan käyttäjäkokemuksissa,” fiilistelee Siklan markkinointi- ja viestintäpäällikkö Maarit Kokkonen.

Lisätietoa:
Tuukka Palokangas
COO, Slogan
040 1923 933
tuukka.palokangas@slogan.fi

ja

Maarit Kokkonen
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Sikla
040 350 1564
maarit.kokkonen@sikla.fi

Sikla on vuonna 2007 perustettu rakennusalan konserni, johon kuuluvat pientalotoimittaja Siklatalot Oy, asunto- ja toimitilatuotantoon, kouluihin, hoivakoteihin ja päiväkoteihin erikoistunut Siklatilat Oy sekä taloelementtitehdas Siklaelementit Oy. Budjetoitu liikevaihto vuodelle 2019 tavoittelee 117 miljoonan euron liikevaihtoa. Konsernilla on toimipisteitä Tupoksessa, Vantaalla ja Lempäälässä ja se työllistää noin 240 henkilöä

Slogan on suorapuheinen Helsingissä, Jyväskylässä ja Vaasassa toimiva mainostoimisto. Yrityksen palveluita ovat tuloksekkaiden verkkosivustojen rakentaminen ja data-ohjattu digimarkkinointi. Yhtiö työllistää noin 16 henkilöä ja kasvaa vauhdilla. Asiakkaina sillä on muun muassa Kauppakeskus REDI, Sikla, Autolle.com ja muita oman alansa muutoksentekijöitä.

Kategoriat
Tiedotteet

Slogan osti startup-yritys Cloqqan, ja nyt me jaetaan sen palvelut ilmaiseksi!

Me halutaan nostaa suomalainen markkinointi kansainväliselle tasolle. Siispä me käärittiin hihat parempien markkinointisuunnitelmien puolesta ja ostettiin startup-yritys Cloqqa ja sen vuosikellopalvelu. Samalla me koodattiin palveluun uusia ominaisuuksia, jotka tukee markkinoinnin suunnittelua, ja muutettiin palvelu maksuttomaksi. Näin me voidaan auttaa kaikkia yrityksiä markkinoinnissa.
Me käärittiin hihat sen puolesta, että kaikilla yrityksillä olisi mahdollisuus tehdä parempia markkinointisuunnitelma, ja ostettiin vuosikellopalvelu Cloqqan liiketoiminta. Samalla me koodattiin siitä täsmätyökalu markkinoinnin suunnitteluun ja budjetointiin. Palvelu oli maksullinen, mutta jatkossa sen saa käyttöönsä maksutta. Bye bye excelit ja powerpointit, sillä niitä ei tämän jälkeen enää tarvita markkinoinnin suunnitteluun.

“Markkinoinnin vuosisuunnitelmien ja budjettien taso näkyy heti markkinoinnin laadussa: jos ei oo kunnolla tehtyä suunnitelmaa, ei oo kunnolla toimivaa markkinointiakaan. Me ollaan tehty tätä hommaa vuosikausia ja nähty paljon Exceliin tehtyjä suunnitelma. Yleensä ne on sekavia, niitä on vaikea päivittää ja niitä saattaa olla useampi tiedosto eri paikoissa”, toteaa Olli ja jatkaa:

“Nyt meillä on yrityksille maksuton, selkeä ratkaisu, joka kokoaa suunnitelmat ja budjetit yhteen työkaluun. Se auttaa myös toimistoja, koska kun asiakkaan suunnitelmat on selkeitä ja koottu yhteen paikkaan, on helpompi lähteä tekemään ja kehittämään.”

Tulevaisuudessa palvelua tullaan kehittään lisää ja viemään myös kansainvälisille markkinoille. Cloqqan perustajajäsen ja toimitusjohtaja Juho Haukkala luottaa Cloqqan uuteen tulevaisuuteen:

“Cloqqan tiimin suurin haaste on ollut löytää aikaa viedä sovellusta eteenpäin. Oli hienoa löytää liiketoiminnalle ostaja, jolla on aikaa ja taitoa kehittää palvelua niin, että se saadaan laajempaan käyttöön ja vielä maksuttomana. Tärkeintä meille on, että kehitys jatkuu ja Cloqqa viedään seuraavalle tasolle, koska näemme palvelussa paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia.”

Lisätietoa:

Olli Ropponen
Hallituksen puheenjohtaja
Great Slogan Oy
045 131 3984
olli.ropponen@slogan.fi

Juho Haukkala
Toimitusjohtaja, perustajajäsen
Cloqqa Oy
050 578 0747
juho@cloqqa.fi

Kategoriat
Tiedotteet

Mikko Ronkainen Jyväskylän liideriksi

Entinen huippu-urheilija Mikko Ronkainen johtamaan Sloganin Jyväskylän toimipistettä.

Hyvässä kasvuvireessä oleva, ketterä mainostoimisto Slogan hankki lisää liiketoiminnallista osaamista palkkaamalla uudeksi Jyväskylän toimipisteen johtajaksi KTM Mikko Ronkaisen. Ronkainen toimi aiemmin mediatalo Kalevan markkinointipäällikkönä. Parhaiten hänet tunnetaan menestyksekkäästä urheilu-urastaan kumparelaskijana, saavuttaen maailmanmestaruuksia ja olympiahopean.

Slogan palvelee kasvukykyisiä ja -haluisia yrityksiä usealla eri paikkakunnalla tuottamalla heille kasvua brändäyksen, verkkosivustojen ja digimarkkinoinnin avulla. Toiminta alkoi puolitoista vuotta sitten, ja nyt sloganilaisia on jo neljätoista.

”On hienoa, että saimme Mikon tiimiimme. Haluamme edelleen olla jokaisella toimintapaikkakunnalla paras työpaikka, jolla on myös alueen parhaat asiakkaat. Mikko on huippu tyyppi ja markkinoinnin kova ammattilainen, joten uskon asiakkaidemme saavan entistä korkealuokkaisempaa apua markkinointiin ja kasvuun”, kertoo Sloganin operatiivinen johtaja Tuukka Palokangas.

Mikko Ronkainen lähtee uuteen tehtävään intoa täynnä ja avoimin mielin:
”On hienoa olla takaisin kotiseudulla Keski-Suomessa. Sloganissa minua kiehtoo yrityksen ketteryys ja sen erittäin taitava osaaminen brändien rakentajana. Itselleni tämä on tietysti hieno mahdollisuus päästä tutustumaan entistä useamman yrityksen liiketoiminnan ytimeen eli kilpailukykyyn, strategiaan ja markkinointiin. Uskon, että pystyn olemaan näissä myös suureksi avuksi.”