GDPR ja Google Analytics sekä digimarkkinoinnin evästemuutokset ovat olleet viime aikoina paljon pinnalla uutisissa. Mitä uudet linjaukset tarkoittavat digimarkkinoinnin tulevaisuudelle, ja voiko digimarkkinointia vielä toteuttaa tehokkaasti?
Tässä artikkelissa käymme läpi, mitä sinun tulee tietää aiheesta.
GDPR ja Google Analytics - mikä on muuttunut?
Mediassa on ollut viime aikoina paljon pinnalla GDPR sekä Google Analyticsin laillisuus. Keskustelu lähti liikkeelle Euroopan tietosuojaviranomaisten tekemästä linjauksesta, jonka mukaan Google Analytics -palvelun käyttö rikkoo EU:n GDPR-asetusta.
Uusi linjaus perustuu siihen, että viranomaiset tulkitsevat Google Analyticsin keräämien IP-osoitteiden, erilaisten tunnisteiden sekä parametrien olevan yksilöitäviä tietoja, joita ei saa lähettää Yhdysvaltoihin.
Viranomaispäätöksen mukaan Googlen omat suojatoimet eivät ole riittäviä, että ne estäisivät täysin Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun pääsyn eurooppalaisten käyttäjien henkilötietoihin. Tiedustelupalvelu voi päästä käsiksi sellaisiin tietoihin, jotka ovat Yhdysvaltalaisten yritysten hallussa.
Mitä uudet linjaukset tarkoittavat Google Analyticsin tulevaisuudelle?
Mainonta on Googlen suurimpia tulonlähteitä, ja mikäli viranomaisvaatimukset käskevät Googlea muuttamaan ohjelmiaan tietoturvaystävällisemmiksi, Google varmasti tekee juuri näin. Mikäli GDPR estäisi Google Analyticsin käytön EU:n alueella, Google menettäisi valtavasti tuloja, mikä ei tietenkään ole Googlen intresseissä.
Google siis tuskin purematta nielee päätöstä Analyticsin käytön rajoittamisesta. Edessä on varmasti oikeuskäsittely, joka tulee kestämään pitkään. Oikeuskäsittelyn aikana Googlella on hyvin aikaa sovittaa ohjelmistonsa vastaamaan yhä kiristyviin GDPR-vaatimuksiin.
Tämän vuoksi GDPR:n ja Analyticsin tulevaisuuden yhteensovittamisesta ei kannata murehtia. Google tulee kyllä löytämään keinon, jolla Analyticsin käytöstä saadaan GDPR-ystävällistä, ja siten sen käyttöä voidaan jatkaa myös tulevaisuudessa.
Voinko tehdä jotain Google Analyticsin suhteen?
Google on ilmoittanut etsivänsä ratkaisuja muuttuviin vaatimuksiin. Tärkeintä tässä kohtaa on siis odotella rauhassa, miten tilanne etenee. Analyticsin käyttö ei ole tällä hetkellä laitonta ja tilanne kehittyy edelleen, joten aiheeseen liittyviä uutisia ei kannata säikähtää.
Voit kuitenkin odotellessasi huomioida, että seuraavat asiat ovat verkkosivusi tietoturvan kannalta kohdallaan:
-Varmista, että verkkosivusi pyytää käyttäjien suostumuksen evästeiden (cookies) käyttöön. GDPR:n mukaan evästeitä ei saa käyttää ilman lupaa.
-Voit anonymisoida vierailijoiden IP-osoitteet Googlen ohjeiden mukaan. Tämä ei täysin estä tietojen siirtymiseen liittyviä ongelmia, mutta siitä on apua tietoturvan säilyttämisen kannalta.
-Seuraa, miten tilanne kehittyy. Google varmasti julkaisee tulevaisuudessa ohjeistuksia aiheeseen liittyen, ja ohjeita seuraamalla voit huolehtia siitä, että yrityksesi Analyticsin käyttö on tietoturvasuojattua.
Mikäli tilanne huolestuttaa, voit aina kääntyä osaavan digimarkkinointitoimiston puoleen.
Entä digimainonnan evästemuutokset?
Markkinointimaailmassa on ollut jo pitkään puhetta kolmannen osapuolen evästeiden poistumisesta sekä käyttäjäseurannan heikkenemisestä.
Evästeet ovat pieniä, verkkosivuilla olevia tekstitiedostoja, joiden avulla digimarkkinoijat voivat kerätä tietoa verkkosivukävijöistä ja kohdentaa heille mainontaa kerätyn tiedon avulla.
Digimainonta on aiemmin pitkälti nojannut evästeisiin, sillä evästeiden avulla on voitu toteuttaa tehokasta kohdennettua mainontaa.
Vahvistuneet tietosuojavaatimukset ja yleisön paine ovat kuitenkin aiheuttaneet sen, että mm. Google ja Apple ovat pitkälti vähentäneet evästeiden ja selaintapahtumien käyttöä mainonnan kohdentamisessa.
Google ilmoitti luopuvansa kokonaan kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä, kun taas Apple on tarjonnut käyttäjilleen mahdollisuuden estää sovelluksia seuraamasta omaa verkkokäyttäytymistä.
Kuten Google Analyticsin kanssa, myöskään evästemuutosten myötä ei kuitenkaan kannata saada sydänkohtausta. Digitaalinen mainonta ei ole kuolemassa evästemuutosten myötä, sillä digitaalista mainontaa voi kohdentaa muutenkin kuin evästeiden avulla.
Mitä mainostaja voi tehdä Applen ja Googlen evästemuutosten suhteen?
Vaikka muutoksia ei kannata säikähtää, on tiettyjä askelia, joita mainostaja voi seurata optimoidakseen mainonnan kohdentamisen jatkossakin.
Facebook-mainonnan osalta sinun kannattaa toimia näin:
1. Ota Facebookin Konversio-Api käyttöön. Konversio-Apin avulla voit kohdentaa mainontaa ilman verkkosivuvierailijoiden selaintietoja, sillä Api seuraa verkkosivuston tapahtumia palvelimen kautta. Konversio-Apin avulla voit siis kohdentaa mainontaa tietoturvallisesti myös ihmisille, jotka ovat kieltäneet selainseurannan.
2. Määritä Facebook Business Managerin asetuksissa kahdeksan tärkeintä konversiotapahtumaa sivustotoimialuetta kohden. Konversiotapahtumat tulee asettaa tärkeysjärjestykseen, jotta Facebook tietää, mitä konversiotapahtumia pidät kaikkein tärkeimpinä. Suurella todennäköisyydellä haluat laittaa Oston tärkeimmäksi konversiotapahtumaksi, jotta Facebook voi optimoida mainoksesi etsimään ostavia asiakkaita.
3. Vahvista yrityksesi toimialue (domain) Business Managerissa. Tällä tavoin voit välttää mahdolliset häiriöt sivustokampanjoissa.
4. Voit aina myös tutkia vaihtoehtoisia tapoja kohdentaa mainontaa. Facebook-mainontaa pystyy kohdentamaan myös siten, että se ei hyödynnä vierailijoiden selaintietoja. Lisäksi digimainonnassa voi hyödyntää esimerkiksi sähköpostimarkkinointia tai sähköpostiosoitteiden avulla tapahtuvaa kohdentamista.
Googlen suhteen kannattaa toimia näin:
Tee hengitysharjoituksia asian suhteen. Google on kehittämässä vaihtoehtoisia tapoja, joilla mainontaa voi kohdentaa verkkosivukävijöille. Esimerkiksi vaihtoehtoisen seurantatavan (FLOC) avulla Google voisi kerätä tietoa ihmisistä, joilla on samantapaisia kiinnostuksen kohteita tai selailutapoja netissä.
Tällöin mainontaa voitaisiin näyttää yhteneville joukoille yksittäisten käyttäjien tietojen tunnistamisen sijaan. Mainonnan kohdentaminen huomioisi silloin paremmin käyttäjän yksityisyydensuojan.
Miltä digimainonnan tulevaisuus näyttää?
Digimarkkinointi muuttuu jatkuvasti, ja sen voi nähdä perspektiivistä riippuen joko hyvänä tai huonona asiana. On käyttäjien kannalta positiivista, että tietosuojaan kiinnitetään tarkempaa huomiota, vaikkakin se vaatiikin uuden opettelua ja uusien vaihtoehtoisten toimintatapojen käyttöönottoa digimarkkinoijille.
Muutosten keskellä kannattaa muistaa, että suuret toimijat kuten Google ja Apple eivät aio antaa digitaalisen mainonnan kuolla. Digimarkkinoinnin tulosten heikentyminen tarkoittaisi suuria tulonmenetyksiä molemmille yrityksille. Tämän vuoksi kannattaa luottaa siihen, että tehokas digitaalinen mainostaminen onnistuu myös tulevaisuudessa.
Muutosten keskellä on tärkeää pysyä ajan tasalla siitä, mitä digimarkkinoinnin maailmassa tapahtuu, ja ottaa uusia toimintatapoja käyttöön. Kouluttautuminen on tärkeää jokaisella alalla, ja sama pätee myös digimarkkinointiin. Mikäli muutoksiin ei kykene sopeutumaan, voi helposti tippua mainonnan kelkasta.
Yksi vaihtoehto on palkata ammattitaitoinen digitoimisto hoitamaan mainontaa puolestasi. Tällöin sinun ei itse tarvitse stressata mainonnan muutoksista, vaan ulkopuolinen taho hoitaa tekniset asiat puolestasi.
Me Sloganilla toteutamme digitaalista mainontaa erikokoisille yrityksille. Halutessasi voit tutustua lisää palveluihimme ja jättää yhteydenottopyynnön.