Verkkokaupan markkinointi joulun alla – ota parhaat vinkit talteen!

Joulu lähestyy, onko joulunajan verkkokauppastrategiasi jo valmiina? Mikäli kampanja on vielä luomatta tai vaatii hiomista, olet tullut oikeaan paikkaan. Lue vinkkimme onnistuneeseen verkkokaupan markkinointiin joulun alla!

Luo tavoitteet joulunajan verkkokauppakampanjallesi

Ennen kuin aloitat joulunajan verkkokauppamarkkinointisi, tulisi sinun miettiä tavoitteet kampanjallesi. Haluatko kampanjoinnin avulla saada uusia asiakkaita, tehdä tulosta vai kenties molempia? 

Mikäli haluat kasvattaa verkkokauppaasi, älä murehdi liikaa ROAS-tavoitteista (Return On Ad Spend). Kasvun kannalta on välillä järkevää toimia jopa nollatuloksella tai tappiollisesti, jos sen avulla voidaan lisätä asiakaskuntaa. Asiakkaiden hankkiminen on kallista, mutta hyvä asia asiakashankinnassa on se, että mikäli tuotteesi ovat hyviä, niin useimmiten asiakkaat ovat halukkaita ostamaan sinulta uudestaan.

Mikäli taas haluat tehdä joulun aikaan tulosta, kannattaa sinun keskittyä erityisesti uudelleenmarkkinointiin Facebookin, Googlen ja sähköpostilistan avulla. Tällöin myös ROAS-tavoitteiden merkitys korostuu. 

Kampanjalle voi valita myös monia muita tavoitteita, mutta muista valita sellainen tavoite, joka on mitattavissa. On tärkeää seurata kampanjoinnin vaikutusta datasta, jotta voit parantaa tuloksiasi seuraavina vuosina. 

Joulunajan kampanjoinnissa on tärkeää muistaa visuaalisuus ja jouluisen, lämpimän tunnelman rakentaminen. Kampanjan rakentaminen ei tapahdu päivässä, ja sen suunnitteluun kannattaa käyttää harkintaa ja aikaa. 

Verkkokaupan jouluinen ulkoasu

Oli tavoitteesi mikä tahansa, keltään verkkokauppaasi saapuvalta kuluttajalta ei tulisi mennä ohi joulun ajan tuotevalikoimasi ja tarjouksesi. 

Verkkokaupan värimaailmassa kannattaa hyödyntää jouluista teemaa esimerkiksi punaisen, vihreän, valkoisen, kultaisen ja sinisten värien avulla. Mikäli verkkokauppasi on viihtyisä ja jouluisen näköinen, saat houkuteltua ihmiset viettämään kaupassasi pidemmän aikaa. Tällä tavoin voit tehdä joululahjojen ostamisesta miellyttävän kokemuksen, ja samalla saada enemmän kauppaa aikaiseksi. 

Etusivulla kannattaa mainostaa selkeästi, mikäli esimerkiksi tarjoat joulun ajaksi ilmaisen toimituksen tai alennuksia valituista tuotteista. 

Kokeile myös luoda verkkokauppaan jouluisia kategorioita tuotteillesi. Luo omat kategoriat eri kohderyhmille, kuten “joululahjat naisille”, “joululahjat miehille”, “joululahjat lemmikeille”. Kun joulutuotteet on kategorisoitu, voit ohjata asiakkaasi selaamaan valikoimaasi vaivattomasti.

Etusivun bannerin tulisi ohjata ihmisiä parhaiden joululahjatuotteidesi äärelle. Esimerkiksi verkkokauppa.com on luonut omat kategoriansa leluille, koristeille ja jouluherkuille, ja näihin kategorioihin on helppo siirtyä jouluisen bannerin alta.

Ihmiset toivovat joululahjaostoksilla helppoutta ja ideoita lahjojen ostamiseen. Selkeän kategorisoinnin avulla autat ihmisiä löytämään helposti etsimänsä, mikä lisää todennäköisyyksiä kaupan toteutumiselle. 

verkkokaupan markkinointi joulun alla Kuvan lähde: verkkokauppa.com

Luo aikapainetta joulukampanjalle

Kampanjalle kannattaa luoda hieman aikapainetta ja viestiä siitä selkeästi. Selvitä päivä, johon mennessä tilatut tuotteet ehtivät saapua jouluksi. Voit lisätä verkkosivuille esimerkiksi laskurin, joka laskee alas tunteja kampanjan päättymiseen. Hyödynnä viimeistä tilauspäivämäärää myös mainoksissasi ja postauksissasi. 

Aikapaineen lisääminen lisää todennäköisyyttä sille, että ihmiset toteuttavat ostoksensa heti tuotteita selatessaan.

Tuunaa valmiita lahjapakkauksia verkkokauppaasi 

Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun sinun kannattaa kiinnittää huomiota tuotepakkauksien suunnitteluun. Joululahjoja metsästävät ihmiset tarttuvat usein siihen vaihtoehtoon, joka tuntuu helpoimmalle ja esteettisesti miellyttävimmälle.

Mikäli esimerkiksi myyt kosmetiikkaa, tee tuotteistasi valmiita lahjapakkauksia verkkokauppaan, jolloin ihmiset voivat hoitaa joululahjaostoksia verkkokaupassasi mahdollisimman helposti.

Yhteensopivien tuotteiden niputtaminen samaan pakkaukseen on usein toimiva markkinointikeino. Tutkimusten mukaan tuotteiden myyminen yhdessä lisää asiakkaan kokemaa arvoa, mikäli tuotteet ovat sellaisia, että ne täydentävät toisiaan. 

Esimerkiksi saman merkin shampoon ja hoitoaineen myyminen yhdessä lisää tuotteiden houkuttelevuutta, sillä asiakas kokee saavansa enemmän vastinetta rahoilleen. Arvo nousee entisestään, mikäli paketin kyljessä on mukana mukava pikku alennus. Mitä esteettisemmälle joululahjapakkaus näyttää, sitä todennäköisemmin kuluttaja haluaa ostaa sen läheiselleen lahjaksi. 

Muista tehdä lahjapakkauksille oma tuotekategoria, ja mainostaa valmiita pakkauksia eri kanavissa. 

verkkokaupan markkinointi joulun alla

Aseta lahjakortit näkyville verkkokaupassasi

Älä unohda lahjakortteja - moni joululahjashoppailija ei tiedä, mitä aikoo ostaa läheiselleen lahjaksi. Tämän vuoksi verkkokaupassa tulisi olla selkeästi esillä myös lahjakorttikauppa, josta saa tilattua virtuaalisen lahjakortin jouluisella kuviolla.

Lahjakorteista kannattaa lisätä maininta etusivulle tai navigaatioon näkyvälle paikalle. Lahjakortit toimivat monesti viime hetken joululahjashoppailun pelastajina. 

Aloita verkkokaupan mainostaminen reilusti ennen joulua

Mainostaminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, sillä suuri osa ihmisistä ostaa joululahjansa reippaasti ennen joulua. Mikäli olet toteuttanut Black Friday -markkinointia, olisi looginen aika joulukampanjoinnin aloittamiselle pian Black Fridayn jälkeen. 

Joulukampanjoinnissa kannattaa kiinnittää huomiota joulunajan visuaalisuuteen sekä lämpimien tunteiden herättämiseen. Joulunajan kampanjaa kannattaa tuoda esille myös orgaanisesti sosiaalisessa mediassa. Saatavilla olevista tarjouksista ja suosituimmista tuotteista kannattaa tehdä orgaanisia postauksia, joilla voi luoda hypetystä seuraajakunnalle.

Kampanjoinnissa kannattaa kuitenkin ehdottomasti hyödyntää Facebook-, Google- ja sähköpostimainontaa. 

Sähköpostimainonta

Sähköpostimainonnassa tulisi keskittyä visuaalisuuteen ja jouluhengen nostattamiseen. Sähköposti on loistava ja edullinen keino tavoittaa ihmisiä, jotka tuntevat jo yrityksesi. Kokeile jakaa kuvia parhaista tarjouksistasi sekä joulun ajan suosituimmista tuotteista. Mikäli edellisinä vuosina jokin tietty tuote on menestynyt joulun aikaan hyvin, voit tehdä kyseisestä tuotteesta noston joulun suosituimpana lahjana. 

Sähköposti on myös erinomainen kanava tuoda esille parhaimpia joululahjasuosituksia tai joulunajan alennuksia verkkokaupastasi. 

Facebook-mainonta

Facebook-mainonnassa kannattaa myös luoda esteettisesti kauniita ja jouluisia mainoksia, erityisesti mikäli kyseessä on uusasiakashankinta. Mikäli taas yrität saada myyntiä aikaiseksi, kannattaa mainoksissa ehdottomasti ottaa käyttöön dynaaminen uudelleenmarkkinointi. 

Dynamisen uudelleenmarkkinoinnin avulla voit mainostaa verkkokauppasi tuotteita ihmisille, jotka ovat esimerkiksi lisänneet tuotteitasi ostoskoriin, mutta ovat jättäneet oston tekemättä. Uudelleenmarkkinointi on oiva keino houkutella nämä kuluttajat takaisin verkkokauppaasi viimeistelemään ostoksensa. Lue ohjeet dynaamisen uudelleenmarkkinoinnin käynnistämiseen!

Google Ads -mainonta

Google Ads -mainonnassa kannattaa keskittyä oikeilla hakusanoilla näkymiseen, sillä klikkausten hinnat ovat joulun aikaan kilpailun vuoksi tavallista korkeampia. Valitse verkkokaupastasi ne hakusanat, joilla uskot saavasi eniten kauppaa aikaiseksi joulun alla. Voit käyttää apuna edellisten vuosien joulun ajan dataa. Mikäli bidaat tavanomaisella klikkihinnallasi ja hinnat nousevat, eivät mainoksesi nouse juurikaan näkyville. 

Mainostekstit kannattaa kohdentaa sopimaan joulunajan kampanjaasi, jotta ne herättävät kuluttajissa sopivaa hypeä.  

Lisävinkkejä kaikkeen mainontaan

Kampanjoinnissa kannattaa käyttää reilusti luovuutta, ja seurata analytiikasta mainonnan tulosta. Yksi idea on luoda “Lahja itselle” -kampanja, jossa kannustetaan kuluttajia ostamaan itselleen mieluinen joululahja kenties pienen alennuksen saattelemana. 

Joulun aikaan moni haluaa rentoutua ja hemmotella myös itseään, joten jos onnistut vetoamaan oikeaan kuluttajien kokemaan tunteeseen, voit tämäntapainen kampanja olla hyvinkin menestynyt. 

Joululahjaideoiden mainostaminen

Yksi hyvä markkinointikeino on jakaa lahjaideoita suoraan kuluttajille. Monilla kuluttajilla on vaikeuksia keksiä sopivia joululahjoja läheisilleen. Voit vastata tähän ongelmaan antamalla heille esitteen joulun parhaimmista lahjoista, jotka ovat saatavilla verkkokaupassasi. Luo jouluinen kuva, joka esittelee parhaimpia joululahjaideoita jaoteltuna lahjan saajan mukaan (esim. puoliso, äiti, mummo yms). 

Lahjaideoita kannattaa jakaa sähköpostissa, somessa sekä maksettua mainontaa hyödyntäen. Kun jaat kuvaa, muista lisätä linkki jokaiseen yksittäiseen tuotteeseen, jotta kuluttajat löytävät kyseiset tuotteet helposti verkkokaupastasi. 

Koska lahjaideoiden jakaminen tarjoaa ratkaisun kuluttajien kokemaan ongelmaan, voit saada ison kasan uusia asiakkaita, kunhan mainostat tuotteitasi sopivalle kohderyhmälle

verkkokaupan markkinointi joulun alla

Suositusten jakaminen joulun alla

Erilaiset suositusohjelmat ovat usein tehokkaita markkinointimuotoja, sillä ne luovat positiivista Word-of-Mouthia. Joulun alla voi olla sopiva hetki kokeilla uuden suositusohjelman aloittamista osana markkinointiasi. 

Suositusohjelmat toimivat siten, että jaat asiakkaillesi koodin (esimerkiksi verkkosivujen kautta, somessa, sähköpostilla yms), jonka avulla he saavat x-määrän alennusta seuraavasta tilauksestaan, mikäli he kutsuvat kaverinsa ostamaan kaupastasi. Joulunajan suositteluohjelmassa paras taktiikka on se, että myös kutsuttu kaveri saa ensimmäisen tilauksensa tuohon samaan alennushintaan. 

Suositusohjelman avulla voit tehdä todella edullista uusasiakashankintaa. Kuluttajat ovat tutkitusti suostuvaisimpia ostamaan verkkokaupasta, jota heidän tuttavansa on suositellut heille, kuin verkkokaupasta josta he eivät ole koskaan kuulleetkaan. Suositusohjelman avulla kaikki osapuolet hyötyvät: asiakkaasi saavat mukavan alennuksen joulun alla, ja sinä saat uusia asiakkaita ja tuottoa. 

Tee jouluinen yhteistyökampanja toisen yrityksen kanssa

Onko verkkokauppasi erikoistunut johonkin tuotteeseen, jonka kylkeen jonkin toisen yrityksen tuote sopisi erinomaisesti?

Leikitään että olet verkkokauppias, joka myy laskettelutakkeja. Laskettelutakkien ostajat saattavat tarvita ostoksensa kylkeen myös laskettelulaseja, mutta verkkokauppasi ei tarjoa kyseistä tuotetta. Tiedät kuitenkin, että tuntemasi pienyrittäjä myy laadukkaita laskettelulaseja, jotka sopisivat erinomaisesti yhteen tuotteesi kanssa. Miksi ette toteuttaisi tuotteillenne yhteistä joulunajan kampanjaa?

Tarjoamalla tuotteitanne pakettitarjouksena saatte kumpikin enemmän näkyvyyttä, sillä molemmat yritykset voivat mainostaa yhteistyötä omille asiakkailleen. Yhteistyön avulla voit saada uusia asiakkaita, jotka toivon mukaan ostavat verkkokaupastasi myös jatkossa. Parasta on se, että kumpikin yritys hyötyy yhteistyön tekemisestä. 

 

Yhteistyötä voi tehdä yllättävienkin kumppaneiden kanssa - Adidas x Marimekko

Hyödynnä vaikuttajamarkkinointia joulun alla

Vaikuttajamarkkinointi kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa osaksi joulukampanjointia. Mikäli olet tehnyt aiemmin yhteistyötä brändiisi sopivan vaikuttajan kanssa, miksi et hyödyntäisi tätä yhteistyötä myös joulukampanjassasi?

Vaikuttaja voi esimerkiksi mainostaa alustallaan parhaita joululahjaideoita verkkokaupastasi, ja täten houkutella kiinnostuneita shoppailijoita kauppaasi. Toinen suosittu vaihtoehto on järjestää arvonta vaikuttajan kautta. Vaikuttaja voi arpoa esimerkiksi jouluisen paketin tuotteitasi seuraajiensa kesken ja samalla mainostaa joulunajan kampanjaasi. 

Älä unohda joulun jälkeistä markkinointia

Joulun jälkeen kuluttajat ovat usein kotona ottamassa rennosti. Kotona rentoutuessaan he selaavat monesti puhelimiaan, mikä tarjoaa sinulle mahdollisuuden päästä mainoksillasi heidän eteensä. 

Voit kokeilla esimerkiksi järjestää heti joulun jälkeen alennuskampanjan kulmalla “Jäikö toivomasi joululahja saamatta? Nyt saat sen meiltä tarjoushintaan!”. 

Joulun jälkeen kannattaa muistaa ottaa toimivimmat kampanjataktiikat talteen. Näet datasta mitkä mainoskampanjat menestyivät parhaiten, ja mitkä eivät olleet yhtä menestyneitä. Jos esimerkiksi jokin tietty Facebook-mainos oli erittäin tehokas, kannattaa se ottaa uudelleen testiin seuraavana jouluna. Muista hyödyntää keräämääsi dataa ja asiakkaiden yhteystietoja tulevassa markkinoinnissasi. 

Tarkkaile myös sitä, mitkä tuotteet ovat myyneet parhaiten joulun aikaan, ja vertaa tulosta edellisiin vuosiin. Kun olet perillä tämän vuoden tuloksista, osaat suunnitella ensi vuoden joulunajan verkkokauppakampanjastasi vieläkin onnistuneemman. 

 

Tutustu myös Verkkokaupan 11 yleisimpään oston esteeseen, jotta osaat välttää yleisimmät loukut joulunajan kampanjasi aikana. 

Piditkö artikkelista? Sharing is caring

Kiinnostuitko osaamisestamme?

Täytä lomake ja olemme yhteydessä yhden arkipäivän kuluessa.

Lisää lukemista

Parempaa arkea digimarkkinointiin?